perjantai 11. toukokuuta 2012

Ensimmäinen reissu

Aamulla kun kamojen kanssa lähdin kohti alastaroa satoi vähän vettä, mutta toiveita kuivumisesta oli ilmassa. Lopulta kaikki menikin kuten piti, eli sadetta ei tullut enempää ja ratakin kuivasi pikkuhiljaa. Ensimmäiset 10-20 kiekkaa tuli ajettua märällä, mutta suunnilleen saman verran myös pääsi kuivallakin ajamaan.

Senverran täytyy sanoa että on kilpavarustelu noussut ihan uudelle asteelle  sitten edellisen ratapäivän :) harvassa oli kilvet mopojen perseessä ja pääsääntöisesti renkaat sai levätä lämppärien lämmössä.

Kelin ja arkipäivän takia varmaan oli porukkaa vähän liikkeellä eli sai vapaasti ajaa ilman ryhmäjakoja, Harmi kun ei sattunut ketään sellaista samaan aikaan radalle kenen perässä olisi voinut linjoja opetella pidemmällekin kun pari mutkaa :) 

No kuivalla/kuivahkolla sai jo jotain tuntumaa ajamiseen. Takarengas vaan alkoi kulumaan/repeämään kummasti:
Tarkistin sitten paineet ja eihän siellä ollut tuulta kun 1.6/1.4 bar... Nostin 2 barin tuntumaan ja alkoi renkaat näyttään paremmilta. Mihinkään säätöihin tms en alkanut edes perehtymään kun kaikki niin auki tossa ajamisessa. Jos nyt jonkinlainen käry alkais olla mitä linjaa ajaa niin vaihteet on ihan hukassa ja vielä kaiken muun lisäksi tulee ns "tiukoissa" paikoissa survottua tota vaihdepoljinta väärään suuntaan. Omassa ajossa toi käännetty kaavio näköjään toimii tosi hyvin kun on ajatus mukana, mutta aina kun tulee ns "tilanne" päälle niin väärin se selkärangasta menee..

Viimeisellä ajokerralla jäi sitten toinen korvatulppa huonosti korvaan ja varikolla ajaessa kiinnitin huomion ihmeelliseen "kalkatukseen". päättelin heti että ketjuissa on jäykkä lenkki kun kuullosti siltä. Sopivasti alkoi sataan ja kamat kärryyn ja kotiin...

Matkalla jo "tilasin" lamppuöljyä ja perämoottoriöljyä ketjujen perusteelliseen huoltoon kunhan pääsen kotiin. Ja ei kun purkaan. Ketjut oli notkeat ja kaikinpuolin mainiot kunnes purin etukiekon näkyville ja aloin rullaamaan konevoimalla. yksi lenkki "takertuu" rattaaseen ja hyppää sen takia. Pukilla ajaessa rutina ihan järjetön isoilla vaihteilla. purkua (o-rengas puuttuu,vaihdetaan), kasausta,purkua (koko liitospala jumissa ja solmussa), kasausta (sama hyppiminen) ja sit onkin aikaa palautua koko huominen... Uudet ketjut tarvii ja huominen ajo jää sit väliin. Sanotaanko että V-käyrä on nyt aika korkealla.....

Jos sit sunnuntaina  uusiksi...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti